Kielenkehityksen vaikeudet eivät johdu monikielisyydestä. Monikielisyydestä ei yleensä ole lisähaittaa niidenkään lasten kielenkehitykselle, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Siksi oletetaan, että monikielisillä lapsilla ei esiinny kielenkehityksen vaikeuksia yksikielisiä enempää.
Monikielisen lapsen kielellisten vaikeuksien tunnistaminen on kuitenkin ongelmallista. Kielitaitoon vaikuttavat monet ulkoiset tekijät, kuten se, minkä ikäisestä asti, kuinka pitkään ja kuinka säännöllisesti lapsi on ollut eri kielten vaikutuspiirissä. Lisäksi kielten kehittymiseen ja käyttöön vaikuttavat esimerkiksi eri kielten käyttötarkoitukset ja -tavat sekä lasta ympäröivä kulttuuri ja ympäristö.