Fonologisella tietoisuudella tarkoitetaan taitoa jakaa puhetta erikokoisiksi yksiköiksi, kuten äänteiksi, tavuiksi ja riimittyviksi sanoiksi. Fonologinen tietoisuus tarkoittaa myös taitoa rakentaa sanan osista kokonaisuuksia. Tietoisuus sanoissa olevista äänteistä on lukemaan oppimisen kannalta keskeistä.
Etenkin suomen kielen kirjoittamisessa tarvitaan huolellista sanojen tavutusta sekä taitoa kuulla sanasta tarkasti äänteet, jotka sitten muutetaan vastaaviksi kirjaimiksi. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen tehtävät sisältävätkin runsaasti erilaisia riimittelytehtäviä, jotka herättelevät oppilaita kielelliseen tietoisuuteen. Jos oppilaan luku- ja kirjoitustaito eivät kehity koulussa odotetulla tavalla, on tarpeen tarkistaa, kuinka oppilas havaitsee sanojen äänteitä.
Fonologinen tietoisuus on kehittyvä taito, joka etenee isompien yksiköiden, kuten sanojen ja tavujen, havaitsemisesta hienosäätöiseen äänteiden havaitsemiseen. Fonologisista tehtävistä suoriutuminen on yhteydessä lapsen ikään ja tehtävien vaikeuteen. Leikki-ikäinen kykenee yleensä tunnistamaan tavun kokoisen äänne-elementin annetuista sanoista (Esimerkki: Missä sanassa kuuluu ääni /ju/ : talo – juna – keinu). Esikouluikäinen pystyy jo yleensä tunnistamaan äänteen kokoisen elementin annetuista sanoista (esimerkki: Missä sanassa kuuluu ääni /l/ : talo – juna – keinu), arvioimaan missä sanassa jokin äänne kuuluu tai kertomaan, mikä äänne kuuluu sanan alussa tai lopussa. Vaikeimmat tehtävät, kuten äänteen poistaminen ja korvaaminen jollakin toisella äänteellä, voivat olla haastavia vielä lukemisen perustaitojen hankkimisen jälkeenkin.
Tämä artikkeli on tiivistelmä kahdesta aiemmin kirjoitetusta artikkelista. Alkuperäiset tekstit ja lisätietoa fonologisesta tietoisuudesta löydät alla olevista osoitteista.