Alla on selitetty, mitä eri lukemiseen liittyvät sanat ja käsitteet tarkoittavat.
Lukivaikeus eli dysleksia on erityinen oppimisvaikeus, jossa luku-ja kirjoitustaidot eivät kehity iänmukaisesti. Tällöin lapsi lukee hitaasti ja/tai virheellisesti ja oikeinkirjoituksessa voi olla ongelmia. Lukivaikeuksiin voi saada diagnoosin. Vaikeuden syy voi olla perinnöllinen. Ympäristön eli koulun ja kodin tuella voidaan lieventää lukivaikeuksia.
Luetun ymmärtäminen tarkoittaa sitä, miten hyvin ymmärtää lukemaansa. Hidas tai epätarkka lukeminen hankaloittaa usein ymmärtämistä kun teksti on pitkä tai sisältää vaikeita sanoja. Joillakin voi olla luetun ymmärtämisen ongelmia vaikka lukeminen on sujuvaa.
Tarkan lukemisen taito eli kokoava lukutaito opetetaan ensimmäisen luokan aikana. Tällöin opitaan yhdistämään äänteitä tavuiksi ja sanoiksi ja saamaan selvää luetuista sanoista. Hyvä tekninen lukutaito tarkoittaa sitä, että tarkan lukemisen ohella lukee myös nopeasti.
Lukutaito on sitä, että osaa lukea tarkasti ja nopeasti erilaisia tekstejä sekä ymmärtää lukemansa.
Lukemisvaikeus tarkoittaa, että lapsen on vaikea saavuttaa ikätasoaan vastaavaa lukutaitoa. Lukemisvaikeus näkyy siten, että lapsi lukee hitaasti tai virheellisesti tai sekä hitaasti että virheellisesti. Lapsella voi ilmetä heti koulun alusta alkaen ongelmia lukemaan oppimisessa tai ongelmat voivat ilmaantua myöhemmin.
Lukemisnopeudella tarkoitetaan sitä, kuinka nopeasti lukee. Lukemisnopeutta voi arvioida sanojen tai tekstien lukemisen tehtävillä, joissa mitataan lukemiseen kulunutta aikaa tai sitä, kuinka pitkälle lapsi ehtii lukea aikarajan sisällä.
Kielellinen erityisvaikeus on sitä, että lapsen puheen ja kielen kehitys viivästyy tai etenee poikkeavasti. Puheen kehitys on viivästynyttä esimerkiksi silloin kun kaksivuotias ei sano ollenkaan sanoja. Lapsella voi olla ongelmia puhumisessa tai ymmärtämisessä tai molemmissa. Kielelliset vaikeudet voivat vaikuttaa luku- ja kirjoitustaidon kehittymiseen. Aiemmin kielellistä erityisvaikeutta kutsuttiin dysfasiaksi.
Lukemistarkkuus on sitä, että lapsi lukee virheettömästi. Lukeminen on epätarkkaa, kun lukiessa tulee virheitä. Jos sanojen merkitys muuttuu virheiden myötä, on tekstiä vaikea ymmärtää.
Oppimisen erityisvaikeuksista puhutaan silloin, kun jossain tietyssä oppimisen taidossa on selviä vaikeuksia verrattuna muuhun osaamiseen. Oppimisvaikeudet ilmenevät vaikeuksina oppia lukemisen, kirjoittamisen tai laskemisen perustaitoja taikka ongelmina tarkkaavuudessa tai toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa. Oppimisvaikeuksiin voi saada lääkärin diagnoosin.
Lukemissujuvuus sisältää lukemisen nopeuden, tarkkuuden ja ilmeikkyyden. Ilmeikäs lukija osaa vaihdellä äänensävyjä, painottaa sanoja sekä pitää taukoja lauseiden välissä.