Perustaitojen kehittyminen
Suomen kieli on säännönmukainen kieli, jonka lukemisessa on keskeistä kirjain-äännevastaavuuden hallinta.
Kirjaintuntemus. Käytännössä kaikki esiopetusikäiset lapset tuntevat ainakin oman nimensä kirjaimet ja osaavat myös kirjoittaa nimensä. Moni esiopetusikäinen osaa luetella aakkoset lorunomaisesti järjestyksessä. Jos kirjaimet esitetään muussa järjestyksessä, hän ei välttämättä vielä osaa nimetä niitä tai käyttää kirjaintuntemustaan sanojen lukemisessa tai kirjoittamisessa. Kirjaintuntemus laajenee esiopetusvuoden aikana ja esiopetusvuoden lopussa lapset tunnistavat keskimäärin yli 20 kirjainta (Lerkkanen & Poikkeus, 2006).
Kirjainten nimiä ei pidä sekoittaa äänteisiin. Kirjaimen nimi ei ole äänne, vaan äänneyhdistelmä, josta äänne voidaan johtaa. Suomen kielessä on 29 kirjainta ja niiden nimet ovat ns. sopimuksia. Vokaalien nimet muodostuvat vokaalien omista äänteistä, siten, että nimi vastaa kestoltaan pitkää vokaalia (esim. aa, ee, ii). Konsonanttien nimissä on mukana myös vokaaliainesta. Vokaalialkuisten konsonanttien nimissä esiintyy /ä/-äänne varsinaisen konsonanttiäänteen edellä (esim. äs, är äm), jolloin kirjaimen nimi loppuu omaan äänteeseen. Vokaaliloppuisten konsonanttien nimet ovat hankalampia, koska konsonantin äänne on ensin ja sitä seuraa pitkä vokaali (esim. dee, pee, tee). Tästä syystä kirjainten nimillä tavaaminen voi johtaa lukijaa harhaan (esim. koo-ii-äs-äs-aa). Näin ollen vielä 1970 – 1980 -luvuilla käytössä ollutta kirjaintavausmenetelmää ei enää suositella perusopetuksen lukemaan opettamiseen.
Suomen kielen äännerakenteen keskeisiin piirteisiin kuuluu vielä äänteen pituuden vaihtelu, joka voi olla sanan merkityksen kannalta ratkaiseva (esim. tuli-tuuli, kuka-kukka, kisa-kissa, mato-matto). Pitkät ja lyhyet vokaalit kuuluvat aina samaan tavuun, mutta lyhyet konsonantit aloittavat tavun tai sanan ja pitkät konsonantit jakavat tavun kahtia.
Aloittelevan lukijan taidot koostuvat:
Tekstikoodin purkamisesta (dekoodaustaito). Tällöin lapsi oppii yhteyden kuulemansa äänteen ja kirjoitetun symbolin välillä (kirjain-äännevastaavuuden) ja osaa käyttää taitoa lukiessaan. Tämä on keskeinen perustaito, kun kyseessä on niin systemaattisen kielen lukemaan oppiminen kuin suomen kieli.
Sanojen lukemisen taidosta, joka rakentuu kirjaintuntemuksesta, äännetietoisuudesta, kirjain-äännevastaavuudesta, äänteiden yhdistämisen taidoista sekä tavujen ja sanojen lukemisesta, sanojen tunnistamisesta ja sanojen oikeinkirjoituksesta. Taitojen automatisoitumista harjoitellaan sekä teknisinä taitoina että erilaisten tekstien yhteydessä.
Lisäksi tarvitaan tekstin ymmärtämistä, joka on lukutaidon keskeinen tavoite.
Koulunsa aloittavista lapsista noin kolmasosa osaa lukea sanoja ja osa lauseitakin. Useimmat tuntevat ainakin osan kirjaimista ja niitä vastaavat äänteet. Tavallisesti esikoulun aikana ja koulun alussa kartoitetaan, mitä lapset jo osaavat. Mikäli huomataan, että lapsen lukivalmiustaidot ovat vasta kehittymässä, voidaan lapselle antaa tukea erilaisten leikinomaisten harjoitteiden ja sekä pelien muodossa. Useimmat ensiluokkalaiset harjoittelevat koko syksyn ajan äänteiden yhdistämistä tavuiksi ja sanoiksi.
Lukutaidon oppimiseen kuluva aika on yksilöllinen. Lukemisen hitaus ensimmäisellä luokalla ei vielä merkitse erityistä lukemisen vaikeutta. Ensiluokkalaiset osaavat tavallisesti keväällä yhdistää äänteitä ja lukea sanoja. Lauseiden lukemisen taidot sen sijaan vaihtelevat suuresti. Toisen lukuvuoden loppuun mennessä lapset yleensä lukevat sanoja tarkasti ja lauseita sujuvasti.
