Vanhempana oleminen ja kasvatusvastuu on mielestäni yksi maailman tärkeimmistä vastuu-tehtävistä. Se on todellakin vaativa tehtävä ja kukaan meistä ei ole siihen valmiiksi syntynyt. Käytännön kasvatustyö harjaannuttaa meitä vähitellen. Vanhempi kokee kasvatustyön vielä haastavammaksi, mikäli joutuu muuttamaan täysin uuteen ja toisenlaiseen kulttuuriympäristöön. Henkilökohtainen kokemukseni on osoittanut, että kasvatuksesta keskusteleminen, jatkuva pohdinta sekä vanhempien keskinäinen vertaiskokemusten ja näkemysten vaihto voi merkittävästi auttaa meitä oppimaan lisää, kunhan meillä on avoin mieli ja oppimisen asenne.
Minä; äitinä Suomessa
Äitinä olin usein huolissani lapseni kasvatuksesta tässä toisenlaisessa kasvuympäristössä. Uuden kulttuuriympäristön arvot ja menettelytavat ihmetyttivät minua. Pelotti se, että minkälainen aikuinen lapsestani kasvaa, kun oma arvomaailma poikkeaa monelta osin ympäröivän yhteiskunnan tavallisista normeista. Huolestutti se, että miten voisin parhaiten tukea lapseni koulunkäyntiä ja opiskelua suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.
Tällaiset kysymykset sekä monet vanhemmille tavalliset huolet pyörivät mielessäni jatkuvasti. Olen muuttanut Suomeen täysin toisenlaisesta kulttuuriympäristöstä ja myös vakaumukseni ja arvomaailmani on erilainen kuin valtaosan suomalaisista. Minulla on neljä lasta. Olen pyrkinyt kasvattamaan heitä niin, että
– heistä tulisi sellaisia aikuisia, jotka ovat vastuuntuntoisia ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä
– heillä olisi rohkeutta olla erilaisia, mutta samalla, he olisivat halukkaita keskittymään ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointiin ja omistautuisivat ihmiskunnan palvelemiselle
– että he osaisivat itsenäisesti tehdä pohdintoja, päätöksiä ja valintoja riippumatta siitä, millaiset normit ja arvot ympäristössä vallitsevat
Tämä ei ole ollut helppoa, mutta nyt kun he ovat aikuisia, olen iloinen nähdessäni heidän menestyvän ja olevan aktiivisia yhteiskunnan jäseniä ja ihmiskunnan palvelijoita.
Pohdin itsekseni; mistä johtuu, että kaikista peloistani ja huolistani huolimatta he ovat ainakin tähän mennessä hyvin pärjänneet elämässään? Mitä tein oikein, mitä väärin? Mitä minun olisi pitänyt vielä huomioida ja mitä jätin tekemättä? Oliko minun kasvatuksella merkitystä tähän vai onko vaan niin, että he vain onnistuivat itsestään?
Onneksi perheessämme on keskustelukulttuuri, jossa kaikki ovat kiinnostuneita pohtimaan ja keskustelemaan syvemmin elämän tärkeistä asioista. Lapset ovat itse nostaneet esiin asioita, joita heidän mielestä kasvatustyössäni olen huomioinut ja jotka ovat suoraan vaikuttaneet heihin. Tämä tietenkin ilahduttaa minua, mutta se ei missään tapauksessa tarkoita, että olen aina toiminut oikein. Seuraavaksi haluan jakaa muutamia ajatuksia kasvatuksesta, jotka pohjautuvat omakohtaisiin kokemuksiin:
Kunnioitus, aito kiinnostus ja oppimisen asenne
Alusta lähtien halusin oppia lisää. Sen takia en antanut itselleni lupaa uskoa kaikkea mitä minulle sanottiin suomalaisista. Koska olemme kasvaneet erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa, käsittelemme asioita oman kokemuksemme ja ymmärryksemme perusteella. Sama koskee myös suomalaisia, joiden kanssa olemme tekemisissä. Hekin käsittelevät asiat omien kokemustensa ja ymmärryksensä perusteella. Koska kokemustaustamme ovat erilaisia, on luonnollista, että välillä syntyy väärinkäsityksiä. Pyrin kyseenalaistamaan omia olettamuksia ja välttää ennakkoluuloja. Olin kiinnostunut suomalaisista ihmisistä, Suomen historiasta ja kulttuurista. Eri tilanteissa, olipa kokemukseni positiivinen tai negatiivinen, pyrin etsimään asioiden taustalla vaikuttavia totuuksia ja oppimaan niistä.
Huomasin, että mitä enemmän tutustun toiseen kulttuuriin, sitä paremmin ymmärrän erilaisuuden rikkautena ja näkemykseni avartuu.
Tämä aiheutti sen, että lapsilleni moninaisuus on luonnollinen ja rikastuttava asia. He ovat kiertäneet maailmaa, tutustuneet erilaisiin kulttuureihin ja pystyvät luontevasti olemaan kanssakäymisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vaikka näistä asioista on aina pienestä pitäen lasten kanssa keskusteltu, uskon, että vanhempien teot vaikuttavat enemmän kuin puheet.
Rohkeus ottaa yhteyttä, kysyä ja kertoa
Tutustuakseni ihmisiin, ajatuksiin ja menettelytapoihin, yritin aina luoda uusia ystävyyssuhteita. Pyrin tutustumaan lasteni ystäviin ja heidän perheisiin. Kotimme ovi oli aina auki kaikille heille. Kun lapset aloittivat päiväkodin ja sen jälkeen koulun, otin aina aktiivisesti yhteyttä päiväkodin ja koulun opettajiin ja henkilökuntaan. Olin itse usein aloitteen tekijä. Pyrin olemaan säännöllisesti yhteydessä heidän kanssaan, käymään päiväkodissa ja koulussa, perehtymään päiväkodin ja koulun opetuksen sisältöihin ja menettelytapoihin. En antanut minkään ajatuksen tai huolen painaa mieltäni pitkään. Rohkeasti kysyin, jos en ymmärtänyt jotain ja oma-aloitteisesti kerroin, jos oli jotain mieltäni askarruttava asia.
Tällä tavalla opin vähitellen ymmärtämään heidän näkemystään sekä heidän toimintansa tarkoitusta. Opin myös, että olemalla avoin ja aktiivinen yhteydenpidossa, autamme myös heitä (jotka ovat mukana lapsemme kasvatuksessa) ymmärtämään ja oppimaan uutta. Tästä tietoisuudesta ja jatkuvasta yhteistyöstä on ollut suuri hyöty lasteni koulumenestyksessä ja itseni ajan tasalla pysymisessä.