- Suomen kielen sanat ovat moniosaisia.
- Yhdyssanoja syntyy koko ajan lisää.
- Taivutus tarkentaa sanan merkitystä lauseessa.
- Sanojen lopussa on tärkeää tietoa.
Suomen kielessä on paljon yhdyssanoja. Ne on yhdistetty kahdesta tai useammasta sanasta: linnun+pesä, tieto+kone, muisti+tikku, huono+muistinen, musta+valkoinen, raaka+aine+luettelo. Vakituisessa käytössä olevien yhdyssanojen lisäksi keksimme koko ajan myös uusia yhdyssanoja. Ne liittyvät asiayhteyteen tai tilanteeseen. Usein niitä käytetään vain muutaman kerran tai yhden ja saman asian yhteydessä. Lehdestä voi esimerkiksi lukea, että Ähtärin eläinpuistossa on pandatalo, siis rakennus, jossa asuu kaksi pandakarhua.
Toinen hyvin tavallinen sanatyyppi suomen kielessä ovat johdokset. Uusi sana rakennetaan liittämällä kantasanan loppuun johdin. Johdin on lyhyt pääte, joka antaa sanalle uudenlaisen merkityksen. Kantasana ja siitä tehdyt uudet johdokset liittyvät merkitykseltään yhteen. Esimerkiksi kirja ja siitä tehdyt johdokset kirjasto, kirjailija, kirjallisuus ja kirjain liittyvät lukemiseen ja kirjoittamiseen. Myös samalla johtimella tehdyt sanat liittyvät merkitykseltään toisiinsa. Esimerkiksi –ja/-jä-johdin liittyy tekijännimiin (urheilija, ostaja, juoksija, kävelijä) ja moniin ammattien nimiin (kirjailija, opettaja, autonkuljettaja, myyjä). Monissa muissakin kielissä rakennetaan sanoja samalla tavalla.
Sanojen taivuttaminen on keskeinen osa suomen kielen rakennetta. Taivuttamisella tarkoitetaan sitä, että sanojen loppuun liitetään päätteitä: talo, talon, talossa, taloon ja taloa ovat kaikki saman sanan eri muotoja, mutta niitä käytetään erilaisissa ilmauksissa ja lauseissa. Usein sana muuttuu muullakin tavoin, kun sitä taivutetaan. Näin tapahtuu esimerkiksi kukka-sanalle, jossa sanan sisällä olevan /k/-äänne on toisinaan lyhyt (k) ja toisinaan pitkä (kk): kukan, kukkaan, kukasta ja kukkaa.
Päätteiden tehtävänä on lisätä sanaan tärkeitä merkityksiä. Taivutettu sana kertoo siis enemmän kuin taivuttamaton sana. Suomen kielessä sanan lopussa olevilla päätteillä kerrotaan monenlaisia asioita. Päätteet ilmaisevat esimerkiksi
– paikkaa ja liikkumisen suuntaa (Mies istuu autossa. Mies nousee autosta. Mies menee autoon. Kirja on pöydällä. Poika kiipesi katolle.)
– aikaa (Minulla on lomaa kesällä. Lomani on heinäkuussa.)
– omistamista tai läheistä yhteenkuuluvuutta (Matin polkupyörä on sininen. Pöydän jalka katkesi.)
– välinettä (Syön keittoa lusikalla. Matkustan yleensä junalla. Maksan kaupassa pankkikortilla.)
Taivutetuilla sanoilla voi kertoa myös, onko kyseessä
– osa vai kokonaisuus (Luen kirjaa. Luen kirjan.)
– yksi vai monta (Poika heittää palloa. Poika heittää palloja.)
Samat asiat toki kerrotaan myös muissa kielissä, mutta erilaisilla keinoilla. Esimerkiksi englannin kielessä paikka ilmaistaan erilaisilla pikkusanoilla, prepositioilla, jotka tulevat pääsanan eteen: The man sits in the car. Saksan kielessä taas käytetään prepositiota ja taivutusmuotoa yhdessä, kun kerrotaan paikka.
Myös verbit eli tekemistä, olemista, tuntemista ja kokemista ilmaisevat sanat taipuvat. Niiden taivutusmuodoilla ilmaistaan esimerkiksi
– kuka tekee (Minä juoksen. Sinä juokset. Hän juoksee. Me juoksemme. Te juoksette. He juoksevat.)
– tapahtuiko tekeminen joskus aikaisemmin vai juuri nyt tai tulevaisuudessa (Pelasimme eilen jalkapalloa. Tänään pelaamme koripalloa.)
– käskemistä (Tule tänne! Mene pois!)
Usein väitetään, että suomi on vaikea kieli. Tämä mielikuva johtuu varmaankin juuri suomen kielen sanojen rakenteesta. Suomen kielen sanat ovat usein aika pitkiä, koska ne koostuvat monesta osasta. Jokaisella osalla on oma merkityksensä. Sanat ovat kuin monesta vaunusta koottuja junia. Yhdyssanat ja johdokset ovat jo perusmuodossa moniosaisia. Sen lisäksi niitä taivutetaan tarpeen mukaan. Sanan loppuun saattaa tulla vielä muitakin liitteitä, kuten kysymystä ilmaiseva -ko/-kö tai esimerkiksi -kin, joka tarkoittaa samaa kuin sana myös. Sanojen loppuun kertyykin paljon tärkeää tietoa sanan merkityksestä.
kirja+sto+i+ssa+ko
· kantasana kirja + johdin -sto = paikka, josta voi lainata kirjoja, kirjasto
· monikkoa ilmaiseva tunnus -i
· paikan sisäpuolella olemista ilmaiseva pääte -ssa
· kysymystä ilmaiseva liite -ko