Nimeämisvaikeus tarkoittaa sitä, että henkilöllä on toistuvasti ongelmia palauttaa mieleen hakemaansa sanaa. Sananlöytämisvaikeus tarkoittaa samaa asiaa.
Jos henkilöllä on nimeämisvaikeuksia, hän joutuu toistuvasti etsimään sanoja ja saattaa käyttää toista sanaa hakemansa sanan tilalla. Hän voi esimerkiksi nimetä kissaa koiraksi tai tuolia pöydäksi, vaikka tietäisi, että käyttää väärää sanaa.
Henkilöllä voi olla lisäksi ongelmia oppia uusia sanoja tai kirjaimia sekä esimerkiksi henkilöiden tai paikkojen nimiä. Henkilö saattaa myös kertoa vähän tai epämääräisesti tapahtumista, koska ei löydä tarpeeksi tarkkoja sanoja.
Jos kyseessä on alle kouluikäinen lapsi, kannattaa kääntyä terveyskeskuksen tai päiväkodin puheterapeutin puoleen. Puheterapeutti voi arvioida. onko kyseessä nimeämisvaikeus ja antaa ohjeita harjoitteluun. Jos kyseessä on kouluikäinen lapsi, voi neuvoa kysyä koulun erityisopettajalta tai psykologilta.
Nimeämistaitoja voi harjoittaa. Tutkimuksissa on todettu, että harjoittelun avulla nimeämisen tarkkuus sekä kertovan puheen taidot usein kehittyvät. Nimeämisen hitaus on sitkeämpi ongelma, etenkin jos lapsi on erittäin hidas nimeäjä. Nimeämistaitojen ohella kuntoutuksessa autetaan lasta tunnistamaan sananhakutilanteet sekä harjoitellaan erilaisia mieleenpalauttamiskeinoja.
Kaikkien nimeämistaitoja voi harjoittaa kotiharjoittelulla milloin tahansa. Ammattilaisen eli puheterapeutin kuntoutukseen hakeudutaan tavallisesti silloin, kun lapsella on nimeämisongelma, joka haittaa arjessa toimimista. Toinen ehto kuntoutuksen aloittamiselle on, että lapsella on nimeämisvaikeuksien lisäksi oppimisvaikeuksia koulussa.
Puheterapeutti on paras asiantuntija nimeämisvaikeuksiin. Puheterapeutti arvioi ja antaa neuvoja sekä kuntouttaa ja seuraa nimeämisen taitoja ja niiden kehitystä. Puheterapeutteja työskentelee päiväkodeissa, terveyskeskuksissa ja erityiskouluissa. Jotkut puheterapeutit ottavat vastaan myös yksityisesti. Tällöin kuntoutuksen maksajana voi olla Kela, vakuutusyhtiö tai vanhemmat. Jos puheterapeuttia ei ole saatavilla, kannattaa kääntyä koulun psykologin tai erityisopettajan puoleen. He voivat myös kirjoittaa suosituksen puheterapiaan. Suositusta varten tarvitaan lääkärin lausunto.
Ennen kouluikää todetun nimeämisvaikeuden on havaittu ennakoivan lukemisen ongelmia kouluiässä. Yhteys on selkeä, mutta kaikille lapsille ei tule lukemisessa ongelmia, vaikka heillä olisikin nimeämisvaikeuksia. Nimeämisvaikeuksisen lapsen voi olla hankalaa oppia lukemaan tai oppia lukemaan sujuvasti. Joillakin lapsilla voi olla myös luetun ymmärtämisen tai kirjallisen tuottamisen pulmia. Matematiikan oppiminen voi myös hankaloitua, jos lukujonotaidot, kymmenylitykset tai kertotaulut eivät tahdo automatisoitua.